Aika harvoin nauran ääneen lehtijutulle, mutta Imagessa 2006 julkaistu Ilkka Kariston juttu Paluu Garmisch-Partenkircheniin aiheutti sen.

Syypää oli tämä kohta:

Kotona järjestin mielikuvituskisoja harva se ilta. Olohuoneessamme oli suuri ruskea nojatuoli. Kipusin selkänojan päälle, kyykistyin ja kuulutin hyppääjän nimen. Keskityin. Sitten liu’uin nahkaista selkänojaa pitkin jousitetulle istuimelle: ponnistus, ilmalento ja alastulo, mieluiten tyylikäs telemark. Mittasin tuloksen ja annoin tyylipisteet. Tein vakavin ilmein laskelmia ruutupaperille (menestykseni ala-asteen päässälaskukokeissa johtui luultavasti mäkihypyn monimutkaisen pistelaskujärjestelmän tunnollisesta hinkkaamisesta) ja selostin tilannetta Suomen kansalle puoliääneen.

Olohuonekisani olivat järjettömän pitkiä. Ensin kaksi harjoituskierrosta, sitten koekierros ja lopuksi vielä kaksi varsinaista kilpailuhyppyä. Noudatin orjallisesti oikeiden mäkikilpailujen lähtölistoja, jotka olin leikannut talteen Helsingin Sanomista: ennen kuin pääsin leikkimään Matti Nykästä, Jens Weissflogia ja muita tähtiä, minun oli hypättävä kymmeniä ja taas kymmeniä keskimittaisia hyppyjä Puolan Pjotr Fijaksena, Länsi-Saksan Rolf Schillinä ja Ranskan Gerard Colinina.

Eipä sillä: Imagen juttuarkistoon mahtuu kyllä muutama muukin mainio artikkeli.